Karjaan KTK Oy on logistiikka- ja kuljetusyhtiö, jonka erikoisalaa on haastavat teollisuuden ja kaupan kuljetukset sekä infra- ja maanrakennusalan kuljetukset ja palvelut. Yhtiön palveluksessa on 7 henkilöä ja liikevaihtomme oli noin 23 miljoonaa euroa vuonna 2023. Yhtiömme kautta toimii n. 50 kuljetusyrittäjää yli 100 ajoneuvon voimin. Päämarkkina-alueemme on Uusimaa.
Karjaan KTK on kasvanut yli 65 vuodessa yhdeksi pääkaupunkiseudun johtavista logistiikka- ja kuljetusalan yhtiöistä, joka suuntaa edelleen tulevaisuudessa kannattavaan kasvuun. Meille on tärkeää henkilökohtainen ja laadukas asiakaslähtöinen palvelu sekä luotettavuus, koska kasvamme vain asiakkaidemme kanssa yhdessä.
Missionamme on tuottaa kannattavaa kuljettamista kuljetusyrittäjillemme. Tämän toteutamme tarjoamalla osakasyrittäjäverkoston kautta laadukkaita, monipuolisia ja kokonaisvaltaisia palveluita asiakkaillemme heidän logististen tarpeidensa mukaisesti.
Asiakaslähtöisyys
Meillä asiakas tulee aina ensin. Kuuntelemme asiakkaitamme ja pyrimme vastaamaan tarpeisiin aina täsmällisesti ja laadukkaalla palvelulla. Monet vuosikymmeniä kestäneet asiakassuhteet ovat osoitus onnistuneesta laadukkaasta yhteistyöstä asiakkaidemme kanssa.
laatu
Tavoitteenamme on olla hyvän palvelun KTK yritys, jossa työntekijät ja yrittäjät viihtyvät ja ennen kaikkea asiakkaat saavat laadukasta palvelua. Tämä toteutuu ammattimaisen henkilökunnan, kuljettajien ja yrittäjien kanssa yhteistyössä. Laatutyötä ohjaavat ISO 9001 ja 14001 laatu- ja ympäristösertifikaatit.
luotettavuus
Meillä lupaukset pidetään, eikä niistä lipsuta. Pidämme myös kalustostamme huolta, joka näkyy kaluston hyvässä käyttöasteessa.
arvot
Meillä töitä tehdään hyvällä fiiliksellä, vaikkakin tavoitteellisesti ja se näkyy jokapäiväisessä arjessamme. Meillä arvostetaan toistemme työtä ja toimimme kestävästi eri sidosryhmiä kohtaan. Meillä lupaukset pidetään, eikä niistä lipsuta.
Tavoitteena on tehdä kannattavaa liiketaloudellista kasvua, joka mahdollistaa yrittäjillemme harjoittaa elinkeinonsa pitkälle tulevaisuuteen ja investoida tietyin väliajoin uuteen kalustoon. Meillä osakasyrittäjät ja Karjaan KTK:n henkilöstö tekevät tiiivistä yhteistyötä ja se näkyy laadukkaana tekemisenä asiakkaidemme suuntaan.
Luotettavuus syntyy arjen teoista ja lupauksien pitämisestä. Vuosien mittaan olemme saavuttaneet hyvän arvostuksen asiakkaidemme keskuudessa ammattimaisena ja luotettavana kuljetuspalveluiden tarjoajana.
historia
Vuonna 1958
Vuonna 1958 Karjaan kuorma-autokeskus rekisteröitiin yhdistyksenä. Kymmenen Karjaalaista kuljetusalasta kiinnostunutta päätti aloittaa yhteistyön palvelun parantamiseksi. Shellin huoltoasema on mainittu perustajajäsenien perusteella yhdistyksen alkuperäisenä perustamispaikaksi. Tavoitteena oli myös helpottaa kuljettajien puolisoiden tehtäviä, jotka ennen Karjaan Kuorma-autokeskuksen perustamista päivystivät ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa. Perustajajäseniä olivat: Åke Ahlroth, Lars Forsman, Bengt Randström, Anian Lindroos, Åke Halen, Dick Isaksson, Jari Wikström, Vilho Jokiranta, Nils Friman ja Sven Rajalin. Perustamisen jälkeen tilauksia alkoi tulla toimistoon ja toiminta sai alkunsa. Alkutaipaleella ajettiin paljon mm. maitokuljetuksia ja hiekkaa rakennuspaikoille.
1960-1970 luku
60-ja 70 -luvuilla Karjaan KTK:n suurimpia asiakkaita oli Karjaan Sementtivalimo. Syksyisin ajettiin Viljaa maatiloilta Raision Tehdas Oy:lle Raisioon ja Vaasan Höyrymyllylle Helsingissä. Viljanajoja Karjaan KTK on hoitanut myös vuosikymmeniä. Karjaan KTK:n toimintaan kuului pieni ryhmä kuljetusyrittäjiä, joten alusta saakka hyvä yhteistyö toisten kanssa ja yhteiset tavoitteet toiminnan kasvattamiselle olivat tärkeää. Nykyäänkin lojaalisuus on yksi avainkäsitteistämme toiminnassamme. Vuonna 1972 perustettiin osakeyhtiö toiminnan ympärille. Tällä pyrittiin vahvempaan taloudelliseen asemaan toiminnan kehittämiseksi ja investoimiseksi. Vuonna 1976 Karjaan kunnalta ostettiin tontti Bäljarsista 10 000 markalla, jossa toimintaa pyöritetiin pienessä toimistotilassa.
1980-luku
70 – luvun ja 80 – luvun alussa TVH (nykyisin Destia) oli KTK:n suurin työnantaja ja vastasi suuruudeltaan puolta kaikista ajoista. 1983 valmistui Karjaan KTK:lle uusi 650 neliömetrin halli, johon kuuluivat toimisto- ja kokoustilat. Työtilanne oli vakaa 80-luvulla erilaisten tienrakennusprojektien ansiosta. VR:n kanssa rakennettiin myös 1980 -luvun lopulla Turun rataa. Muita merkittäviä asiakkaita oli mm. Oy Lohja Ab. 1980 – luvulla toimintaa laajennettiin kivimateriaalien tuotantoon. Hankittiin murskauslaite leasing sopimuksella ja Karjaan ja Tammisaaren kaupungit ostivat murskattua kiviainesta. Murskaustoiminnasta kuitenkin luovuttiin 1980-luvun loppupuolella kannattamattoman toiminnan vuoksi.
1990 – 2000 luvut
1990 – luvun alussa lama oli pahimmillaan ja työtilanne heikkeni huomattavasti aikaisemmasta. Tämä oli haastavaa aikaa Karjaan KTK:lle taloudellisesti. Hintakilpailu oli kovaa ja tarjolla olevat työt niukkoja. Talvikaudella 1992-1993 ei ollut juurikaan töitä 3 -akselille kuorma-autoille, joista pääosin kaikki ajoneuvokalusto tuolloin rakentui. Haastavan talven aikana kehitettiin uusi strategia yhtiölle ja toimintaa alettiin kestittää uuteen asiakasryhmään, teollisuuteen. Tavoitteena oli, että Karjaan KTK olisi johtava operaattori Hangon ja Helsingin välillä. Uusi strategia toimi ja keväällä 1993 alkoivat energiateollisuuden hiilen kuljetukset lämpölaitoksiin. Hiilen kuljetuksien myötä yritys syvensi myös yhteyksiä Inkoon Satamaan. Näihin aikoihin aloitettiin myös sisäiset kuljetukset satamassa. Yhteistyö teollisuuden kanssa oli näin alkanut ja tästä alkoi uusi noususuhdanne Karjaan KTK:n toiminnassa. Myöhemmin asiakkaaksi tulivat mm. myös Nordkalk Oyj Abp ja Lohja Rudus Oy Ab. Hiilen kuljetuksien myötä Karjaan KTK alkoi kehittämään myös ajoneuvokalustoaan ja pian aloitettiinkin yhdistelmäajoneuvojen käyttö kuljetuksissa. 1990 luvun loppupuolella ja 2000 -luvun alussa Karjaan KTK:n toiminta kasvoi hyvin uusien osakkeenomistajien ja uusien töiden vuoksi. Karjaan KTK:n hyvä maine markkinoilla edesauttoi kasvua kannattavasti. Automäärä on kasvanut alun kahdeksasta ajoneuvosta nykyiseen n. 120 ajoneuvoon ja Karjaan KTK:sta on tullut 2020-luvulla yksi pääkaupunkiseudun johtavista kuljetus- ja logistiikka-alan toimijoista.